Filosofista,
ratkaisukeskeistä ja narratiivista ohjausta ja koulutusta työyhteisöille
Ratkaisukeskeinen ohjaus, koulutus ja ongelmanratkaisu pyrkivät nimensä mukaisesti löytämään ratkaisun ongelmatilanteisiin. Lisäksi keskeistä on paikallistaa ryhmän, työyhteisön tai valmennettavan voimavarat ja saada ne käyttöön. Suuntana on tulevaisuus, mutta menneisyys ja nykyisyys muodostavat voimavarapankin, josta tulevaisuus ammentaa.
Narratiivinen koulutus taas perustuu näkemykselle, jonka mukaan ihmisten, yhteisöjen ja jopa kansojen vaiheet voidaan ajatella tarinana. Kysymyksessä on kuitenkin yhden tarinan sijaan useita eri tarinapolkuja. Joskus niin sanottu ongelmatarina vahvistuu ja vie tilaa onnistumistarinoilta ja tällöin on tärkeää vahvistaa onnistumistarinoita.
Filosofinen ryhmäkeskustelu tapahtuu muun muassa sokraattisen dialogin avulla. Filosofisessa ryhmäkeskustelussa ryhmä ajattelee yhdessä ja samalla syventää ymmärrystään valitusta aiheesta.
Yhdessä osteopaatti Mirka Toivolan kanssa toteutettava työhyvinvoinnin koulutus, jossa käsitellään ajanhallintaa, arvoja ja nykyhetken merkitystä onnellisuuden ja jaksamisen kannalta. Osteopaattinen osuus koostuu stressin ja uupumuksen fyysisten vaikutusten torjunnasta sekä rentoutuksesta ja mahdollisesta taukoliikunnasta.