Matkaraportti 6.3.2007
Champions League - puolivälierät
Liverpool - FC Barcelona leg 2
Liput
Maanantaina tulee soitto kännykkään Barcelonan Penya toimistolta. Kaksi lippua on tarjolla huomiseen peliin, otatteko ne? Tiesin, että Jan oli ne tilannut ja heidän lipputilanteensa oli kunnossa ilman näitäkin lippuja. Pirautin varmistaakseni, että kuittaanko liput, jos ns. etujoukko ei niitä tarvitse. Jan totesi, että kuittaa ja ei muuta kuin ”Messiin” vaan.

Kustannuspuoli kulkee aina käsikädessä näiden pelimatkojen kanssa, joten lennon tulee olla myös halpa, jottei karkaa mopo käsistä, vaikka kyseessä oli seuratuin peli koko planeetalla pitkän talven jälkeen. Ja kuinkas ollakaan British Airwaysilla oli kampanja-alennus Manchesteriin, joten ei muuta kuin lentovarausta tekemään.
Matkaseurueeksi päätin kokeilla yhtä tuttua nykyisin Kemissä asuvaa Poolin kannattajaa, joka oli muutamaa kuukautta aikaisemmin yrittänyt saada samaiselle pelimatkalle mukaan ”matkatoimistohinnoin”. Silloin todettiin, että hinnat on kyllä liian kalliit. Ari pakkasi kapsäkkinsä siltä seisomalta ja illalla Kemistä tuli kone mukanaan voittoa himoitseva Poolin kannattaja Helsinki-Vantaan kentälle, jonka blokkasin lentokentältä nukkumaan kotisohvallemme.
Kohti kuningaskuntaa
Helsinki-Vantaan lentokentällä ollessa huomio kiinnittyi tuttuun olemukseen. Maajoukkueemme päävalmentaja oli lähdössä samalla koneella ja tottahan hänelle piti sanoa terve ja toivottaa onnea tuleviin karsintapeleihin. Roy Hodgson vastasi, että kiitos sitä tarvitaan ja seuraavaksi pyyhällettiinkin koneeseen ja kohti kuningaskuntaa turistiosastossa.

Manchesterin lentokentältä pyyhälsimme junalla saman tien kohti Liverpoolia matkan kestäessä vaivaisen tunnin. Täytyy myöntää, että Britannian karttaa ei ole tullut tutkittua niin tarkasti, koska olisi voinut olettaa, että kaupunkien välisen etäisyys on saletisti pidempi.
Liverpooliin tultuamme haimme liput SAS hotellista ja aulassa näkyikin tuttuja henkilöitä vilahtavan siellä täällä. Tunnistin Egil Roger Olsenin, lempinimeltään "Drillo" vaeltavan kohti hotellin ruokaravintolaa tuttuun tapaan laahustaen. Totesimme, että todennäköisesti hän olisi päässyt sinne sisään, vaikka olisi saappaat olleet jaloissa. Sitten seuraavaksi aulassa pyörähti José María Bakero, jonka rento olemus muistutti siitä, että miten hienoja pelaajia on Barçassa pelannut vuosien varrella.
Cavern street
Seuraavaksi lähdimme pyörähtämään Liverpoolin virallisessa fanimyymälässä. Sinne menimme sangen kuuluisan kadun ja siellä sijaitsevan baarin kautta. Minkälainen olisikaan tällä hetkellä rock-maailma, jos Beatlesejä ei olisi ollut ollenkaan. Sitä puntaroidessamme sanoimme John Lennonin muistopatsaalle ” Good Afternoon, John”. Cavern Streetiltä jatkoimme matkaa kohti poolin fanitavarakauppaa. Sen ulkopuolella tapasimme ns. eturyhmän johon kuuluivat Janin lisäksi Toivo, Antti ja Jussi.
Janin & Co kuvia on kerättynä tämän kertomuksen lopussa ja täytyy myöntää, että olisi ollut nastaa viettää ilta Cavern streetin kuppiloissa etujoukon kanssa. Harmi, että oma aikataulumme oli edelleen niin kiireinen, että yhteiselle ”Pintille” emme ehtineet, koska meidän piti ehtiä kuittautumaan hotellille, joka sijaitsi Manchesterissa, jonne porhalsimme pika pikaa takaisin. Tämä hotellin jälkitzekkaus oli selkeä keskialueen virheemme, mutta lipun nouto ja sen saaminen rankattiin tärkeämmäksi ennen hotelliasiaa. Ja eiku Manchesteriin ja hotellille ja yllätys yllätys. Sijainti oli sangen jalkapallokeskeinen. Unelmien teatteri näkyi hotellin ikkunasta ihan vieressä ja sille uhrattiin pieni hetki ennen pikaista paluuta Liverpooliin.
Anfield road
Ja jälleen takaisin Liverpooliin ja taksilla Anfield roadille ja paikan päälle saavuimme tuntia aikaisemmin eli 20.45 Suomen aikaa. Pieni rentoutuminen kiireisen iltapäivän päätteeksi ennen alkuvihellystä ja sitten peli pääsi alkamaan.
Kun loppuvihellys kuului, niin Anfield oli revetä liitoksistaan. ”You never walk alone” kappale alkoi kuulua katsomosta intensiivisemmin kuin koskaan tällä kaudella. Näin ainakin luulen. Pooli ansaitsi voittonsa ja oli parempi. Barçan kuntokäyrä olisi tarvinnut pari lisäviikkoa, jotta tärkeät runkomiehemme olisivat kuntoutuneet tasolle, jota tällaisissa peleissä tarvitaan. Selväksi kävi myös se, että miksi Gerard pelaa laidassa. Xabi Alonso johtaa Poolin orkesteria tällä hetkellä.

Ottelun jälkeen kävelimme rautatieasemalle, koska emme tienneet mistä kannattaa metsästää taksia tai bussia. Rutiinia ei Anfieldin ympäristöstä ollut kummallakaan. Hyppäsimme asemalla junaan ja Suomen aikaa sitä oltiin hotellilla puoli kaksi yöllä.
Kotimatka
Seuraavana aamuna aikaisin ylös, hotelliaamiainen ja pieni vilkaisu kohti Unelmien teatteria. Illalla siellä pelattaisiin ManU - Lille. Ja sitten kohti lentokenttää. Koneessa istui Ylen selostajakaksikko edessämme, mutta eiköhän noita valmentajia ja pelaajia nähty ihan tarpeeksi, joten annoimme Martti Kuuselan olla rauhassa tällä kertaa.
Kentältä kotiin ajaessa päällimmäinen tunne oli se, että matka olipahan intensiivinen futismatka. Pelkkää futista ja kotiin. Emme ehtineet käydä kunnolla edes Pubeissa!? Vähän niin kuin pelaajat tekevät. Ei ihmettelyä, vaan kamat kassiin loppuvihellyksen sekä loppuverryttelyn jälkeen ja lentokentälle. Laskeskelin, että tiistaipäivänä olimme liikenteessä 21 tunti yhteen menoon.
Lopuksi voisi todeta sen asian, että tälläiset nopeat lähdöt suunnittelemattomat lähdöt ovat pääsääntöisesti onnistuneita kokemuksia. Mutta se täytyy todeta myös, että maajoukkueemme pääsyä lopputurnaukseen ja siihen liittyvää matkaa olen suunnitellut mielessäni koko ajan. Se ei vain ota onnistuakseen millään. Entäpä menossa olevien karsintojen osalta. Se jää nähtäväksi.
Alla reissukuvien tekstejä Janilta. Laita niistä ja omista kuvistani sopivassa suhteessa matkakertomukseen mukaan.
T: Pexi

TheMerseyBeatles. Encoreen bändi tuli Barcelonan-paidoissa ja huiveissa, ilmeisesti juhlijoiden pukemana.

Jan toimitti terveiset klubiltamme seuran presidentille Joan Laportalle henkilökohtaisesti.

Camp Nouhun verrattuna Anfield näytti ulkoapäin todella pieneltä.

Euroglooriaa. Liverpoolin kahmimat neljä ensimmäistä Euro Cup -voittopystiä Liverpool FC -museossa.

Evertonin johtoporrasta: Vierailu Evertonin kotikentälle, Goodison Parkille, jossa oli jonkun sortin mediatilaisuus menossa ja seurajohtoa heilumassa.

Mahtavaa ääntä läpi ottelun pitänyttä yleisöä.

Pelin jälkeen taivallus oli ankeaa. 0-1 vierasvoitto ei riittänyt jatkopaikkaan.

Manun kotikenttä hotellin ikkunasta kuvattuna.

Cavern Club toivotti FC Barcelonan tervetulleeksi katalaanin kielellä!

Barcan kannattaja. Huomaa upea hiustyyli!!!

Lämmittelyä
Ari & John

