Matkaraportti 13. - 16.4.2007
FC Barcelona - Mallorca
Pitkä odotus ja pieniä pettymyksiä
Viime syksyn klubin vuosikokouksessa päätettiin, että tämän kauden virallinen ottelumatka tehtäisiin vasta loppukeväästä, jolloin kelit olisivat jo lämmenneet ja joukkue parhaassa iskussa. Toisin kuitenkin kävi. Sää perillä oli jotain aivan muuta kuin toivottiin, ainoastaan +15 astetta ja sateista. Rolle kiukutteli palkastaan ja mahdollisesta siirrosta AC Milaniin, eikä pelannut lainkaan. Ottelu oli tasoltaan varsin heikko.
Kokonaisuutena itse matka oli kuitenkin oikein onnistunut ja jälleen varmastikin kaikki mukana olleet saivat kokea jotain ainutkertaista jalkapallon historiassa.
Valmistelut
Pexi hoiteli totuttuun tapaan lippuasioita ja tälläkin kertaa oli reissuun ilmoittautuneita ilahduttavasti yli 20! Yllättäen ensimmäiset liput joita meille tarjottiin olivat kyllä loistavalta paikalta vaihtoaitioiden yläpuolelta, mutta hinta oli aika messevä, 124€/kpl. Nopean sähköpostikierroksen jälkeen uusi yritys ja saatiin liput yläritsiltä puoleen hintaan. Ei muuta kuin kohti Barcelonaa.
Eri syistä porukka valui paikkakunnalle kovasti eri aikaan ja vasta lauantaille tulonsa ajoittaneet saivat joitakin tekstiviestejä jo perjantaina paikalle ehtineeltä etujoukolta, joka jo hyvään tahtiin kävi tutustumassa kulttuurinähtävyyksiin, Catalonian museoon, Sacra da Familiaan, Hard Rock Cafeseen jne.
Museokierros Camp Noulla
Lauantai-iltapäivään kuului ns. pakollinen museokierros niille, jotka eivät olleet moisella olleet. Kovasti oli muikeita ilmeitä setin jälkeen. Jakekin löysi mukavia tuliaisia Barçan fanikaupasta. Allekirjoittaneella meni reissun garderoobi uusiksi edellisillan ruuan pyrittyä uusintaotteluun yökerhon baarissa. Noh onneksi kaupungista ei vaatekaupat lopu ja hintatasokin on suomailaisittain vähintäänkin kohtuullinen.

Illalla kokoonnuttiin porukalla jo tutuksi tulleeseen Los Caracolesiin, jossa jälleen nautimme katalonialaisesta keittiöstä pitkän kaavan mukaan. Grillattu kana maistui myös ulkopuolella päivystäneelle pariskunnalle, jonka sosiaalinen status oli vähintäänkin alhainen. Samainen nuoripari tervehti meitä iloisesti, kun poistuimme ravintolasta järjestäen meille reippaan juoksuleikin pitkin kujia, kun ei tupakkaa "ystävällisistä" pyynnöistä huolimatta herunutkaan.
Tästä lähdettiinkin etsimään hyvää menoa ja iloista mieltä. Ajelimme taksilla hyväksi kehuttuun yökerhoon hiukan syrjemmälle. Pikainen tarkistus ovelta ja todettiin, ettei maksa vaivaa. Eikun uutta kumijalkaa alle ja takuukemuihin Park Olympicoon. Irkkubaarin livebändi hoiteli illan viihdytyksen aivan loistavalla menestyksellä. Kuppila oli aivan turvoksissa ja meno sen mukainen. Biisivalikoima miellytti kovasti myös pohjolan poikaa ja laittoi itsekullakin puntin vipattamaan.
Formulaa ja Ottelu
Sunnuntai iltapäivällä etsimme Ramblan varrelta mukavan pikkubaarin, jossa nautimme lounaan ja seurasimme jännittyneenä tuleeko päivän formulakisassa ohitus. Pettyneenä jouduttiin toteamaan, ettei tullut. Samalla kiitteli itseään, ettei hankkinut maksullista Pluspakettia kotiinsa. Hukkaan olisi mennyt nekin rahat. Kaarnaveneiden kellutuskin on jännittävämpää, kuin nykyformulat.
Iltapäivän todellisen jännitysnäytelmän järjestikin paikallinen taksikuski, joka oli jostain saanut päähänsä, että meillä on aivan hillitön kiire stadionille tai sitten hänellä itsellään oli vuoro lopussa ja muija venaamassa. Kyyti oli aivan tolkutonta, järjetöntä ylinopeutta, yht'äkkisiä kaistan vaihtoja, pahimmillaan viiden kaistan yli vasemmalle, päin punaisia. Äkkipysäyksiä, nykimistä ja loppumatkasta ajoa yhdellä kädellä, kun toisella naputteli kullalle tekstaria. Pelotti oikeasti!

Hengissä kuitenkin päästiin stadionille, jossa jo metrolla tulleet onnellisina odottelivat. Hiukan ihmettelivät kuinka ollaan niin kalpeita. Pulssin tasaannuttua otettiin ryhmäkuva logotaulun kohdalla ja siitä sitten kiipeämään. Paikat olivat todellakin yläritsillä ja portaita kertyi helposti useampi sata. Näkyvyys kentälle oli kohtuullisen hyvä, vaikka pelaajat hiukan pieniltä näyttivätkin. Yleisöä valui tasaiseen tahtiin paikalle, mutta loppuunmyydystä jäätiin kauaksi. Paikat oli ripoteltu ympäri katsomoa, mutta koska tilaa oli, niin pikkuhiljaa keräännyimme yhteen ryppääseen kannustamaan omiamme. Koko viikonlopun jatkunut epävakaa ilma vähän uhitteli, mutta sadetta ei kuitenkaan tullut ja Ramplalta ostetut Barcelona-sateenvarjot saivat jäädä suojapusseihinsa.

Itse ottelusta ei jäänyt paljoa lapsille kerrottavaa. Tylsää junnaamista ja jauhamista. Ekalla jaksolla Mallorcalla oli selkeästi paremmat mahdollisuudet tehdä maali. Valdes pelasti varman paikan kaatamalla Mallorcan hyökkääjän ja aiheuttaen siten rankkarin. Veto oli kuitenkin niin lepsu, että Victorin oli helppo työ noukkia pallo ja nousta illan sankariksi.
Toisella jaksolla nyhjääminen jatkui ja osa yleisöstä oli jo poistunut, kun vaihtomies Saviola ottelun viimeisellä minuutilla kikkaili todellisen räkämaalin, joka kimpoili tolpasta maalivahtiin ja puolustajaan ja lopulta maaliin. Sentään kolme pistettä, mutta jotenkin pettynyt olo jäi kaihertamaan. Taikurikaan ei pelannut ja juuri häntä lähdettiin katsomaan. Ehkä ensi kaudella?
Kiitos kaikille mukana olleille. Nähdään seuraavalla kaudella.
Rain J --> L'René



Vain Coca Colaa. Oikeasti! á 4 eur/1,8dl

NOKIA - Connecting People

Sacra da Familia. Huomaa keli!

Näkymä hotellin parvekkeelta Placa de Catalunyalle. Takana näkyy El Corte Inglés -tavaratalo.

La Rambla

Terassilaivalla, joka suljettiin perjantaina myrskyuhan vuoksi.

Sin alcohol

Jake kiipeääääää

18.4.2007

